Tanskan salmien jälkeen oli edessämme myrskyinen pohjanmeri, ja kun siellä on myrskyä on leikki kaukana. Saavuimme aamuyöllä atlannin puolelle, jossa aallon korkeudet ovat käsittämättömiä, meri puhaltaa matalille tanskan rannikoille rajusti. Olin valvonut melkein koko yön vessan pöntön päällä, ei ollut enään mitään mitä oksentaa, tuli vain vihreää sappinestettä. Atlanti alkoi aamuyöstä näyttää kyntensä, jos Malmsteenin merimies lauluissa oli romantiikkaa, niin nyt se on kaukana. Laiva otti uuden kurssin, kohti pohjois Sgotlantia ja siksi jouduimme sivu aallokkoon, olin aivan vihreän kalpea, en tuntenut enään itseäni peilistä. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä jotta olisin voinut soittaa äidille, että on paha olla.

Seuraava aamu oli pelastus, olimme tulossa satamaan, minulle oli luvattu vapaapäivä, koneoppilas laittaa lounaan ja iltapäiväkahvit. Kiitos lojaalin konepäällikön, joka näki että minä tein kuolemaa. Kiinnityimme laituriin ja passi sekä tullimuodollisuuksista selvittyäni olin vapaa lähtemään maihin. Otin perämieheltä puntia reilusti mukaani, olin oman onneni seppä, minulla oli rahaa ja aikaa. Olin niin nuori silloin että en ymmärtänyt bupien päälle mitään, mutta minäpä menin irtokarkki kauppaan ostamaan englannin toffeita. Laitoin myös postikortin äidilleni, ja naapurin pojalle, joka oli ostamassa itselleen pappa tunturi mopoa, jolla pääsee kylän kioskille tyttöjä moikkaamaan.

Kerron sitten seuraavilla sivuilla, siitä kun matruusit alkoivat kysymään siitä, milloin Ahti alkaa tyttöjen perään katsella. No sehän tapahtui sitten kun mentiin lämpimälle välimerelle, ja siellä Napolin syntiseen kaupunkiin. Oltiin niin äijää kun perämiehet ja kone miehet veivät sokerijuurikas pellolla kasvaneen pojan " kujille " ja maksoivat vielä puolestani.

Mutta arvatkaa, jännittikö minua, en ollut nähnyt alastomia naisia muualla kuin äitini ja siskoni saunan lauteilla.

Seuraavaksi, tarina jatkuu: Miehuuskoe