Aamukaste oli vielä maassa, ja kastemadot olivat nousseet pintaan lintujen syötäväksi. Aurinko siivitti säteitään, kun kuun himmeä kumotus katosi taivaanrannan taakse, vieden mukanaan viimeisenkin yöpöllön huhuilun. Luonnon kiertokulku herätti uteliaisuuteni, vastaherättyäni viimeisiä unihiekan jyviä silmistäni hieroen, juoksin innoissani pitkänpellon viereen.

Uteliaisuuteni heräsi vastaleikatun heinän tuoksuessa, kilpaa suopursujen kanssa. Silmäni iloitsivat kulleroiden ja vanamoiden avattuaan silmänsä, saniaisviidakon katveessa. Innoisani juoksin varpaani maakiveen ja kompastuin nokkospuskaan, hetken nyyhkyttäen ja hammasta purren, pakenin ruispellon siimekseen.

Tovin harhailtuani, huomasin tutun maiseman olevan kadoksissa, ei löytynyt tienviittaa kotiin. Samoilin sinne tänne, kiertäen ja kaartaen, etsien tuttua polkua pihalle jossa tutut koivut kaartuivat metsänreunasta, varjostamaan aurinkon paisteelta.

Naapurin lehmihaasta kantautui ääniä, jotka kantautuivat korviini, kurkipariskunnan töräytys herätti toivoa kodin läheisyydestä. Hetken harhailtuani pitkän kasvuston seassa, kerättyäni kimpun ruiskukkia kotiin vietäväksi, pääsin pellon laitaan tutulle polulle joka johti kotipihaan.

Runo, on omistettu tyttäreni Sannille. Hänen häissään 4.8.2012