Maailman parhaimmille äideille, kiitokseni

Hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille suomen ja finnjet historical palstaa lukeville äideille maailmalla.

Laitan teille keveitä kasvisruokien ohjeita, joita sitten voitte valmistaa yhdessä ystävienne tai kaverinne kanssa juhlapäivänänne.

Lämmin kesäkurpitsasalaatti

Neljälle hengelle:

Tarvikkeet

  • Pieni kerä amerikan salaattia
  • 1 kesäkurpitsa
  • tuoreherkkusieniä rasia
  • pieni nippu kevätsipulia
  • halloumi tai vuohenjuustoa viiden sentin pala hunajaa
  • pinjan siemeniä
  • voita
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sweet chili kastiketta
  • herneen versoja

Valmistus

Paloita kurpitsa puolen sentin paloiksi, pilko herkkusienet viipaleiksi, pilko kevätsipuli puolen sentin rinkuloiksi ja paloittele salaatti peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Kuulota ( freesaa ) kaikki vihannekset pienessä voi määrässä, paista sentin siivuja juustosta. Aseta tarjolle, ensin suolalla ja pippurilla maustettu salaatti lautaselle, sitten vähän sweet chiliä ja pinjan siemeniä päälle, lopuksi paistettu juusta ja sen päälle ruokalusikallinen hunaajaa, vielä koristele herneen versoilla.

Pilahviriisi

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

  • 2-3 desilitraa riisiä
  • 1 sipuli
  • pieni purkki säilyke Kik herneitä
  • sweet chili kastiketta
  • pieni pussi pakaste maissia
  • Pieni purkki ananas murskaa

Valmistus

Kik herneet voit laittaa jo edellisenä päivänä marinoitumaan sweet chiliin. Laita oljyä kattilan pohjalle noin puoli desilitraa, kuulota siinä hakattu sipuli, lisää riisi noin 2-3 desilitraa, riippuen syöjien maarästä.

Lisää vettä tai kasvislientä, niin että riisit melkein peittyvät. Anna hautua kypsäksi välilla sekoittaen.

Kun riisi on kypsää, lisää herneet ,ananas ja mehu sekä maissi sekoita ainekset ja kuumenna vielä.

Haudutetut paprikat ja tuoreherkkusieni muhennos

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

  • 2 paprikaa
  • Rasia herkkusieniä
  • pieni sipuli
  • 2 dl ruokakermaa
  • kasvislientä
  • voita 2 rkl

Valmistus

Puhdista paprikat ja halkaise veneiksi, höyrytä 2-3 minuuttia tai keitä kasvisliemessä melkein kypsäksi

Puhdista sienet ja pilko, hakkaa sipuli kuutioiksi kuumenna avattu kermapurkki mikrossa, kuulota sipuli ja sienet voissa lisää tilkka jauhoja, lisää lämmitetty kerma joukkoon, mausta pienellä määrää suolaa, sokeria ja valkopippuria.

Aseta lämpimät paprikaveneet tarjoiluastiaan ja kaada herkkusienimuhennosta päälle, koristele herneenversoilla.

Paistetut selleripihvit ja haudutettu pinaatti, kevätsipuliragu, yrttisitruuna kermaviili

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

  • Iso selleri
  • kananmunia
  • korppujauhoja sekä vehnäjauhoja leivitykseen
  • voita paistamiseen Kermaviili purkki
  • yhden sitruunan mehu
  • tuoreita yrttejä, esim timjami, basilika
  • nippu kevätsipulia
  • rasia tuorepinaattia
  • maustamiseen muskottia suolaa ja sokeria

Valmistus:

kuori selleri ja halkaise se puoliksi, viipaloi noin reilun puolen sentin viipaleiksi, hauduta puolikiekot kasvisliemessä puolikypsiksi ( aldentte ).

Kuulota kevätsipuli ja pinaatti voissa, mausta, jätä hautumaan.

Leivitä sellerin palat vehnäjauhossa, munassa ja korppujauhossa, paista miedolla lämmöllä reilussa voissa tai voi öljyseoksessa.

Tarjoile pinaatin ja kermaviilin kanssa.

Friteeratut sipulirenkaat ja valkosipuli majoneesi

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

3 sipulia munaa ja korppujauhoa leivitykseen, oljyä frityyri paistamiseen Majoneesiin murskattua valkosipulia, ja sitruunan mehua

Valmistus

kuori sipulit ja tee puolen sentin renkaita, leivitä munalla ja jauhoilla, friteeraa öljyssä, mausta suolalla kuin ranskanperunat, tarjoile majoneesin kanssa.

Kreikkalainen paistos, munakoisoa, tomaattia, feta-ja mozzarellajuustoa, tomaattikastiketta

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

2 munakoisoa, 6 tomaattia rasia mozarella ja feta juustoa, italialaista basilikalla maustettua purkki tomaattikastiketta, ( voi valmistaa myös itse keittämällä) pieni purkki viipaloituja mustia oliiveja, tuoretta basilikaa nippu

Valmistus

pese ja viipaloi koisot sentin kiekoiksi, levitä ne työlaudalle ja ripottele suolaa päälle, jotta se imee niistä osan nestettä pois. Viipaloi tomaatit, leikkaa juustosta siivuja, pilko basilika.

Pyyhi suola vesi pois koison siivuista ja asettele uunipannulle lomittain tomaattiviipaleiden mozarellajuuston, oliivien ja basilikan kanssa, laita fetajuustoa kiekkojen päälle ja laita uuniin paistumaan 180 astetta noin 30-35 minuuttia, kunnes koiso on pehmeää ja juusto kauniin ruskeaa. Tarjoile vihreän salaatin ja tomaattikastikkeen kera.

Bataattiaurajuusto, tai vuohenjuusto pyrè

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

yksi iso bataatti, pieni pala aurajuustoa 100-150 grammaa tai vuohenjuustoa

Valmistus

kuori bataatti, pilko peukalonpään kokoisiksi paloiksi, keitä miedossa kasvisliemessä.

Sauvasekoittimella muusaa massa hienoksi ja lisää joukkoon juustoa maun mukaan.

Tästä saat myös keiton, lisäämällä joukkoon kermaa sopivasti.

Parsaa hollandaise

Neljälle hengelle

Tarvikkeet

iso nippu parsaa, munia ja voita jos teet itse kastikkeen + sipulia viinietikkaa sitruunaa valkopippuria.

Esitänkin , että ostatte valmiskastikkeen kaupasta, ja parannatte sitä, vatkaamalla voita ja sitruunan mehua joukkoon.

Valmistus

Keitä parsoja vähän suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä 10 - 12 minuuttia, jäähdytä jäävedessä. Tarjoile lämmitettynä, lämpimän hollannin kastikkeen kera.

Hyvää ruokahalua, toivoo kokkipoika.

Previous Post Next Post