Omistettu jokaiselle finnjetin matkustajalle, aina kevään 1977 lopusta, kesän 2006 alkuun. Viimeiset " matkustajat " olivat State of Louisianan hammaslääketieteen opiskelijoita, syksystä 2005, kevääseen 2006.

Kuin vastasyntyvää lasta, koko suku ja tuttavat odottavat. Niin odotitte tekin malttamattomina, kalenteriin katsoen kuin kuuta nousevaa, odottaen. Viimein saapui päivä jolloin suurella yleisöllä oli mahdollisuus tutustua tähän itämeren " vinttikoiraan ", joka oli vuosi etukäteen mainostettu kadunvarsilla että lehdissä.

Vaikka alun lastentaudeista kunnialla selvittiin, jokainen alkava matka toi uuden lisän ja viihtyvät matkustajat.

Yhdessä saimme toimimaan linjan, joka oli ehkä sen ajan maailman seuratuin, ja kritisoitu, että jopa suurennuslasin läpi katsottu. Mutta mikä parasta, te matkustajat uskoitte asiaan, johon moni anaalyytikko oli heittänyt kirveen kaivoon. Siinä vaiheessa kun yhteistyömme oli saumatonta, " homma " pelasi täydellisesti, nautimme molemmin puolin, te matkastanne me työstämme. Kaiken kukkuraksi, kieli ongelmat eivät olleet este kanssakäymiselle, vaan aina saatiin asiat hoidettua, molemmin puolin.

Elämän suuressa saavissa, hioimme särmät pois kulttuureistamme, meistä tuli suuri joukko, joka katsoi " finnjet hengen " sopivan itsekullekin meistä.

Vuodesta toiseen kuljimme " jetin " kompassiin luottaen, sekä odotimme päivää, kun saimme astua laivaan, joka harvemmin petti odotuksemme. Ilman finnjettiä, kuinka moni unelma olisi jäänyt täyttymättä, kuinka moni perhe perustamatta, ja mikä tärkeintä, kuinka moni sana olisi jäänyt lausumatta, ja kaikkein tärkein, i love you.

Tämä lause on iskostettuna jetin vanaveteen tuhansia kertoja, eikä kukaan, ei kukaan siilaa sitä sieltä pois.

Laivoja tulee ja menee, aivan kuin hampurin rautatieasemalla ihmisiä, samaa rautaa, samoja laitteita, ammattinsa osaavia ihmisiä työnsä äärellä.

Mutta jos se henki puuttuu, tämä yhteiseen hiileen puhaltamisen taito, " kiima " halu, silloin ei voi vaatia täydellisyyttä, joka saa mielemme ilakoimaan ja poskemme punoittamaan.

The seaman

Previous Post Next Post