FHS Logo

Ahti "the seaman" Kallio - muisteluksia meriltä ja maailmalta

Kynttilä jossa on ikuinen tuli.

 

Liekki on hauras, mutta pääasia, se palaa.

Vaikka ukkosmyrsky, tai monsuunisade yllättäisi, liekki vain jatkaa palamistaan, niinkuin sinäkin, elät ja kuljet maailman polkuja, välittämättä säiden oikuista.

Olet kaukana, toisella puolella maapalloa, vaikka etäisyys on pitkä ja tähtitaivas välillämme loistaa kirkkaana, näen kuitenkin sen heiveröisen liekin tänne asti, joka valollaan uhmaa kirkkaimpiakin tähtiä.

Kirkkaimmatkin tähdet sammuvat ajastaan, mutta sinun pieni kynttilänliekki lämmittää, ja palaa ikuisesti.

 

Omistettu Marille, muusalleni joka valollaan pitää elämänliekkini palavana.  the seaman.

Enzo Gutzeit, 70 luvun paperijätti nykyään Stora - Enso.

Märänpään miehet ja naiset painoivat otsa hiessä kolmivuorotyössä, niin Uimaharjulla , Varkaudessa kuin Heinolassakin. Oli saapunut tieto pikkukaupunkeihin, meille hankitaan oma laiva, oikein saksan risteilijä.

Oltiin siinä sitten niin polleeta, oikein oma laiva, ja kohta päästään risteilemään saksanmaalle, oikein trawemyndeen saakka. Muutamat tosikot epäilivät asiaa aluksi aprillipilaksi, mutta uskoivat kun saivat vakuuden tv uutisista, hätäisimmät jo suunnittelivat kesälomansa uusiksi.

Pikkukaupunkin kuppiloissa tarinaa kerrottiin, ja odotettiin päivää jolloin pääsee unelma matkalle, tunsin itsekin monia Ensolaisia, kun he malttamattomana kysyivät, uskaltaako sille matkalle lähteä kun se laiva on niin suuri ja painaa paljon, että pysyykö se pinnalla. Rohkaisin heitä sanomalla, se on maailman parhaasta laivateräksestä valmistettu, ja on sellaisten insinöörien suunnittelema, jotta amerikan avaruus raketitkin kalpenevat.

Ei kulunut pitkääkään kun ensimmäinen linja auto Heinolasta lähti katajanokalle, tupaten täynnä innokkaita ensolaisia, matkalla omalle laivalle. Tässä porukassa oli myös minun hyvä ystäväni, jo edesmennyt, mutta silloin niin elämää henkeävä ja suurta seikkailunhalua täynnä oleva viilari Heinolan sahalta. Laiva lähti tuttuun tapaansa 19.00, tervetuliaismaljat tarjottiin ja Finnjetvalssi saattoi saha ja paperimiehet ja naiset matkaan, pientä perhosparvea vatsan seudulla havaittiin kuitenkin. Väki nautti noutopöydän herkuista, välillä katsoen venttiilistä ulapalle, joita ruotsalaisen ja saimaan rannalla asustaneet pitivät mieltä hivelevänä, kun toista tai kolmatta enso snapsia kohotettiin ja maailma tuntui olevan tässä. Ruokapuheissa työnjohtajat suitsuttivat kuinka hieno laiva meillä on, ja voidaan vastakin matkustaa kun ollaan työntekijöitä että omistajia tässä puulaakissa.

Sky baarin kaiteeseen nojailleet pari tyyppiä haikaillen muistelivat aikaa jolloin Prinsessa Armaada saimaalla seilasi, ja haitarin soidessa tanssittiin sitä suhmuran santraa, niin ne ajat muuttuu, ja voi vain todeta että merenkulku on välttämätöntä, mutta elämä ei.

 

Omistettu kaikille teille jotka olitte Finnjetin matkassa Enson työntekijöinä, silloin kun Enzo- Gutzeit vielä omisti aluksen.

Maailmaa voisi parantaa, mutta sitä ennen meidän tulee parantaa itsemme.

     the seaman

Aamukaste oli vielä maassa, ja kastemadot olivat nousseet pintaan lintujen syötäväksi. Aurinko siivitti säteitään, kun kuun himmeä kumotus katosi taivaanrannan taakse, vieden mukanaan viimeisenkin yöpöllön huhuilun. Luonnon kiertokulku herätti uteliaisuuteni, vastaherättyäni viimeisiä unihiekan jyviä silmistäni hieroen, juoksin innoissani pitkänpellon viereen.

Uteliaisuuteni heräsi vastaleikatun heinän tuoksuessa, kilpaa suopursujen kanssa. Silmäni iloitsivat kulleroiden ja vanamoiden avattuaan silmänsä, saniaisviidakon katveessa. Innoisani juoksin varpaani maakiveen ja kompastuin nokkospuskaan, hetken nyyhkyttäen ja hammasta purren, pakenin ruispellon siimekseen.

Tovin harhailtuani, huomasin tutun maiseman olevan kadoksissa, ei löytynyt tienviittaa kotiin. Samoilin sinne tänne, kiertäen ja kaartaen, etsien tuttua polkua pihalle jossa tutut koivut kaartuivat metsänreunasta, varjostamaan aurinkon paisteelta.

Naapurin lehmihaasta kantautui ääniä, jotka kantautuivat korviini, kurkipariskunnan töräytys herätti toivoa kodin läheisyydestä. Hetken harhailtuani pitkän kasvuston seassa, kerättyäni kimpun ruiskukkia kotiin vietäväksi, pääsin pellon laitaan tutulle polulle joka johti kotipihaan.

Runo, on omistettu tyttäreni Sannille. Hänen häissään 4.8.2012

Elämän sivellin

Avoin ikkuna, raikas maatuulen nautilloinen tuoksu, kaikki elämän aromit, sisälläpitävä tunne. Olen tehnyt syntiä, tunnustan sen nyt heti, kättelyssä.

Herään aamu kuudelta kauniin pitkähiuksisen nuoren naisen kainalosta. Hän nuoli minun ahavoituneen ihoni, suolaiset merelle maistuvat kyyneleeni.

Raukeuden edessä tunnustin tosiasiat, luovuin itsestäni, anoin armoa kaikkivaltiaalta..

Elämän siitepöly virtaa kaikkialle, huumassamme voimme kulkea raiteita valitsemalla maailman ääret.

Jumala antoi meille tahdon,voiman, ja ymmärryksen. Sinä valitsit sen ymmärryksen.

Elämäni sinulle pantiksi luvannut. the seaman.

Copyright © Finnjet Historical Society ry. 2008-2019. All rights reserved.

Disclaimer